sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Trampoliinin esittely

Tästä on puhuttu keväästä asti ja monttua on ihmetelty ja ihasteltu. Trampoliini on ollut käytössä siitä asti kun huhtikuussa saatiin sille monttu kaivettua, mutta siistimistyöt jäivät odottamaan sitä hetkeä kun isäntä ehtii työn kimppuun.
 Tässä kesän aikana homma on pikkuhiljaa edistynyt. Laudoituksen isäntä teki vanhasta etuterassista ja hieno siitä tuli vaikka pari metriä jäi vajaaksi ja nyt tuo yksi vaaleampi lauta paistelee kirkkaudellaan...muutama peräkärryllinen hakettakin on saatu tasoiteltua pitkin pihaa, sopivasti sataa kaiken aikaa niin tasoittuu sekin tuohon kuopan ympärille paremmin. Pysyy trampoliinikin siistinä kun sade huuhtoo roskat pois...
 Polunvarteenkin sain vihdoin uuden portin, kun edellisen metallihäkkyrän Tapaninmyrsky riepotteli käyttökelvottomaksi. Olihan se jo palvellutkin hyvin hintansa puolesta. Uusi portti kestää toivottavasti seuraavat myrskyt vähän paremmin.
 Toiveestani portti rakennettiin polun suuntaisesti, niin koululaiset pääsevät livahtamaan pyörällä tästä sujuvasti mennen tullen. Kaikilta ei ole sujunut portista kulkeminen ihan yhtä  huomaamattomasti, sillä tässä eräänä iltana erään illanvieton seurauksena toinen kärrynpyörä oli hieman haljennut ja sitä paikkailtiin jo ruuveilla. Tiedä sitten oliko syynä omat kulkijat jotka eivät ehkä osuneet aukkoon ihan kuten piti, vai oliko kärrynpyörä sittenkin niin heppoista tekoa että vaihdetaan ne ennen talvea johonkin muuhun...kaikesta huolimatta hieno on tämäkin :)

Turvavyöistuimen tuunaus

Olen tyhjentänyt tallia ja ylimääräisiä tavaroita kirpparille. Samalla kun päätin että voin viimein myydä kaikki turvaistuimet pois nurkista pölyyntymästä, huomasin että turvavyöistuin jonka meinasin ottaa aktiivikäyttöön, on kulunut puhki. Niinpä kaivelin kangasvarastojani ja löysin vaattekasan johon olen saanut avustuksia myös ystäviltä. Farkkuja löytyi aika monet ja niistä riitti lähes kaikki uudet osat, vain selkänojaan nappasin mustaa samettimekon helmaa ja ta-daa, istuin on taas iskukunnossa.
 Käyttäjä oli innoissaan kun pääsi testaamaan penkkiä. Vanha turvaistuin lähti pesun kautta kirpparille parin muun kanssa odottelemaan josko joku niitä tarvitsisi enemmän. Seuraavana projektina odottaa toinen turvavyöistuin, joka on jo kertaalleen paikattu ensiavuksi. Nyt hieman avustetusti se on revennyt niin että teenpä siihenkin uudet päälliset kunhan ehdin :)

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kuulumisia lomalaiselta

Niinhän se taas tuli, kesäloma. Tällä kertaa työt loppuivat loman alkamiseen ja aloitan elokuussa opiskelut vaatetusalan artesaaniksi. Olen aika innoissani, kuten myös lapset joilla alkaa uusi arki ilman äidin valvovaa silmää. Saa nähdä miten syksy lähtee käyntiin ja kuinka usein meillä hälyttimet soi...
Kesäkuussa on tullut puuhasteltua pihassa. Istutusalueiden reunat päätettiin siistiä jotta nurmikon saa leikattua helpommin ilman trimmausta.
Havualueen ympärille laitettiin soraa joka on kierrätetty takaterassin entiseltä istutusalueelta, joka on näyttänyt aika säälittävältä jo pidemmän aikaa. Alueella ei kasva juuri mikään vähäisen maavaran vuoksi, mutta sitäkin enemmän soran sekaan on kylväytynyt koivua ja ohdaketta...
 Suunnitelmissa olisi laajentaa saunanterassia tähän jotta voidaan istuskella tilavammin löylyjen välissä vilvoitellen, katsotaan ehditäänkö tänä kesänä ;)
 Sunnuntaina päätin siistiä pikaisesti nurmikon ja kiveyksen reunan, joka oli paikoin villiintynyt jopa parikymmentä senttiä väärälle puolelle. Aloitin etupihalta...
 ...jatkoin takapihalla ja pääsin talon ympäri ja alapihalle asti. Portaat tuli siistittyä siinä samalla.
 Nyt on polku taas pitkäksi aikaa siisti, kynnet ja sormenpäät olivat aika hellänä urakan jälkeen, sillä nypin kivien väliset rikkaruohot käsin. Sateisen viikon jälkeen se kävi helpommin kuin yleensä, mutta kyllähän siinä meni sitten muutama tovi enemmän kuin aluksi ajattelin(kokonainen työpäivä), mutta lopputulos palkitsee kyllä.
 Kasvihuoneessa rehottaa jo ihan kivasti. Tomaateissa alkaa olla jo raakileita, samoin paprikan puskevat ensimmäisiä hedelmiä. Munakoisoa odotan jännityksellä jaksaako olla tuottelias vai jääkö epäonnistuneeksi kokeiluksi. Ainakin kasvavat komeasti nuo lehdet niissä (kuvassa oikealla hyllyn alla nuo suurimmat).
 Kasvimaalla perunat nousevat jo mukavasti, raparperi valloittaa alaa kun on taas hyvässä maassa kasvamassa. Salaattia on syöty jo paljon ja lisää olisi tarkoitus kylvää tuohon tyhjään tilaan sipuleiden ja porkkanoiden perään(kuva otettu kasvimaan takaa).
Kesän ensimmäiset mansikat syötiin omasta maasta, tosin ensimmäisen vei joku linnuista, nyt eivät pääse enää kun viritettiin taas verkko viimevuotisten tukien päälle. Vadelmat ovat kasvaneet hurjasti ja saivat vihdoin tarvitsemansa tuet. Satoa odotellessa ihastella oman pihan maisemia...
Kärhö kukki upeana monta päivää. Kukat ovat kämmenen kokoisia, lajiketta en muista.

 Meidän altaalla on sammakkojen kylpylä. Yhtenä päivänä seurasimme viiden sammakon puuhastelua ja päivän paistattelua.
 Lapset nauttivat uudesta keinusta ja toisinaan leikit sujuvat jopa mukavasti yhdessä ;)
 Aku on nyt ollut Alinan yökaverina muutaman yön, päivisinkin on ihan siskon poika.
 Riippukeinua meillä ei (vielä) ole, mutta hämähäkkikeinu toimi oivallisena päikkäripaikkana tänään. Nuoriherra säikkyy tällä hetkellä ampiaisia ja kaikkia surisevia, mutta kun lupasin vahtia vieressä hiekka-aluetta siistien, uni maittoi hyvin keinussakin, lomafiilis parhaimmillaan :)