maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kesäkuulumisia pitkän kaavan mukaan

Kesäkuussa ollaan oltu reissussa, ensin Mikkelissä lentopalloilun parissa neidin kanssa, siitä enemmän täällä. Pojat viettivät aikaa mummin ja vaarin kanssa merellä kun iskä ahersi töissä.
Sitten lähdettiin koko perheen ja mummelin voimin asuntoautolla Ruotsiin. 
Ensi kertaa karavaanareina ja kaikki viihtyivät.

Reissu sujui mukavasti kaikin puolin, 
lähdimme Naantalista Kapellskäriin jossa yövyimme ensimmäisen yön. 
Seuraavana päivänä suuntasimme kohti Söderköpingiä,
 tartuin puolimatkassa asuntoauton rattiin, tässä kohtaa vielä aurinko paistoi...


 ...mutta suosittuun Smultronstället jäätelöpaikkaan saavuimme rankkasateessa joka "hieman" häiritsi näkyvyyttä ja etenemistä. Jonossa seisoimme hetken sateessa, mutta sade rauhottui ja aurinko tuli esiin kun pääsimme herkkujen ääreen.
 Vesuvius oli aika näyttävä annos.

Dino Park sai Akun suun muikeaksi

Wacky Woodoo

Elias ja Alina ottivat Polka annokset


Iskä sai kaksi kulhollista :) 



Jäätelöitä sulatellessa tehtiin pieni kierros ihastellen kanaalin rannan kallioita 
ja siellä näkyviä rakennuksia.

Matka jatkui ja illaksi leiriydyimme Jönköpingiin.

Viileä ilta ei houkutellut uimaan, vaikka lapset olivat sitä odottaneet. 
Iltapalaa laitetiin ulkona nauttien rauhallisesta ympäristöstä.
 Tässä kohtaa olisi kaivannut jopa pipoa ja sormikkaita, 
mutta onneksi oli katto öisin pään päällä eikä tarvinnut teltan kanssa veivata.

Aamupalalla


Ja matka jatkui kohti Göteborgia jossa vietettiin Foreverin Summer Partyt.
Sirkusteema sopi meidän perheelle mainiosti ja lapset viihtyivät linnan puistossa.
 Ratsastamassa

Lapsille oli järjestetty tehtävärasteja joista sai palkinnoksi erilaisia sirkustavaroita mm. jongleereauspallot, pellenenä ja vettä ruiskiva kamera.

Tekemäni tunika sai paljon katseita ja kyselyjä, katsotaan saanko tuotannon käyntiin vielä...
              Puistossa pellet viihdyttivät lapsia erilaisten leikkien myötä ja vääntelivät ilmapalloja.

 Kasvomaalauspisteessä Elias halusi oman pellenaamion 
 ja saikin mahtavan luomuksen ja ihan itsensä näköisen :)
 Mölndalin linnan upeat rodot ovat kuin satumetsä, 
kulje itse kuvien mukana...



 

Päivä puistossa meni nopeasti ja sää suosi. 
Bändi alkoi lämmitellä lavalla ja Aku tahtoi tanssimaan. 
Seisoimme lavan lähellä ja yhtäkkiä laulaja tempaisi mut mukaansa ja pyysi tanssimaan erään herran kanssa. Eipä auttanut muu kuin antaa tilanteen viedä...

Tämän jälkeen alkoi kisa jossa puutarhan väki oli jaettu kahteen ryhmään ja bändi soitti kappaletta. Se joka osasi laulun sai mikrofonin ja alkoi laulaa. En suinkaan päässyt kisaamaan joukkueisiin vaan laulaja värväsi mut taustatanssijaksi lavalle...siellä sitten hytkyin tovin ja pidin hauskaa :D
Ilta huipentui upeaan sirkusesitykseen teltassa ja vasta silloin sade saapui paikalle.
Taitavat jongleeraajat viihdyttivät yleisöä ja käyttivät tulitehosteita. 
Tulennielijä kävi aivan Eliaksen nenän edessä näyttämässä miten tuli nuolee hänen ihoaan.

Ikimuistoinen ilta varmasti kaikille, ihan mahtavaa työskennellä Foreverin parissa!

Lapset alkoivat olla aika väsyneitä, jätimme illanvieton siinä vaiheessa muiden harteille ja lähdimme etsimään leirintäaluetta matkakodille.

 Lopulta kun olimme ajelleet vähän edestakaisin ja käyneet suljettujen porttien takana, 
löysimme mahtavan paikan jossa olisi viettänyt pidempäänkin aikaa. 
Lisebergsbyn Kärrälund.
Tänne kannattaa suunnata vaikka minilomalle. 
Alueella on paljon viihtyisän näköisiä mökkejä ja muutenkin upeat puitteet. 
Göteborgin keskustaankin on vain pieni ajomatka.

 Lapset saivat potkulautailla rauhassa kun kierrettiin aluetta.
Pienen lammen sorsat olivat erittäin kesyjä ja tietoisia että tarjoilu pelaa.
 Leipä loppui kesken ja sorsat melkein lähtivät seuraamaan meitä :)

Aivan leirintäalueen vieressä on upea minigolf rata, 
johon jäimme yllättäen pelaamaan kun näimme sen.

Aku osoittautui luontaiseksi pelaajaksi ja pärjäsi kisassa hienosti.

Tasainen kierros oli hauska ja useampi hole in one mahtui mukaan 
(by Aku, mummeli ja allekirjoittanut)


 Kivoja pieniä yksityiskohtia

Sopisi myös omaan puutarhaan :)

Vesiesteet loivat haastetta, varsinkin kun ilma oli taas varsin viileä eikä tehnyt mieli kastua...
Kierroksen jälkeen jatkoimme matkaa kotiinpäin, välietappina Kolmården. 
Ennen sitä pysähdyimme vielä Jönköpingiin syömään.

Ruokapaikkoja oli vähän ja sunnuntaina kaikki oli mennyt/menossa kiinni ajoissa(ennen klo 17), 
                        löysimme kuitenkin englantilaisen pubin jonka lista näytti kelvolliselta.
Niistä annoksista olisi pitänyt ottaa kuva, mutta nälkä oli kameraa nopeampi ;)
Palasimme autolle sateen saattelemina ja pääsin taas rattiin.
Ajoimme illaksi Kolmårdenin First Campiin.
Ensimmäistä kertaa kaivettiin aamulla T-paidat ja sortsit kasseista esille.
Kaksi päivää vierähti Kolmårdenin eläimiä ja huvituksia tutkien ja sää oli taas mitä mainioin.
Hauskaa oli niin lapsilla kuin aikuisilla. 
Touhukkaan päivän jälkeen oli mukava saunoa leirintäalueella, vaikkakin ilman kiulua ja kauhaa...

Viimeinen yö vietettiin taas Kapellskärin leirintäalueella, eikä illalla tarvinnut kauan unta odotella. Pari Gibbonia muutti meille Kolmårdenista, poikien suosikit.
Matka oli mukava ja pidempäänkin olisi selvitty 6 hengen porukalla pienissä tiloissa.
Kotona pesukoneella oli töitä. 
Sekosin laskuissa n. 10 koneen jälkeen ja valmistelin juhannusta pyykkivuoren pienentyessä.

Saimme juhannusvieraita kolmen perheen verran,
 kiitos vielä kaikille, mukavaa oli ja ruokaa riitti(vaikkei se tähän kuvaan ole ehtinytkään).


  Olen ottanut siis erittäin rennosti, ihan vaan maannut nauttien auringon lämmöstä ja hyvästä seurasta lasten remutessa trampoliinilla ja ympäriinsä vesisotaa juosten. 
(lähes)Huomaamattani  vierähti pari viikkoa ilman käsitöitä.






keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kummipojan jumpsi

Täällä eletään taas sellaisella tahdilla ettei tässä koneella ehdi tehdä läheskään 
kaikkea mitä ajattelee...
Päivitykset eivät pysy tekemisen tahdissa, 
mutta jospa nyt väliin edes yksi tuotos jonka vein toukokuun alussa kummipojalle synttärilahjaksi.
Sain otettua kuvan kun päästiin vihdoin visiitille koko poppoon kanssa. 

 Hyvin tuntuu sopivan ja olevan mieluinenkin
Kesäloma alkaa parin päivän päästä. 
Yritän kesän aikana ryhdistäytyä ja saada blogiin kaikki koulutyöt vihdoinkin...yritän....en lupaa ;D

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Mutturallan arvonta

Mutturalla on arvonta uuden nimen kunniaksi, muistinpa vihdoin minäkin vaihtaa nimen tuohon sivuun, ei sitä meinaa oppia kun johonkin on tottunut...
Vielä ehtii osallistua viikonlopun aikana.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Sormikkaat

Aloitin sisukkaasti tekemään sormikkaita kevättä varten jo maaliskuussa.
Puikot jäivät monesti muiden hommien jalkoihin, mutta pääsivät vihdoin hommiin koulussa pukuhistorian tunneilla. Historia on aina kuulunut niihin oppiaineisiin joista en niin jaksa innostua...vuosiluvut eivät jää mieleen, mutta nyt aihe on kiinnostava, joten haluan keskittyä ja se käy helpommin kun on jotain tekemistä samalla kun kuuntelee opettajaa. Niinpä nämä ovat nyt historialliset sormikkaat, ensimmäiset itsetehdyt, tuskin viimeiset vaikkakin pääteltäviä lankoja jää turhan paljon...sain hanskat valmiiksi viime viikolla ja ovat olleet ahkerassa käytössä.





keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Haaste

Sain Liljattarelta haasteen ja ajattelin vastata heti ettei unohdu.

Ohjeet: Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.  

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.  
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.  
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.  
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.  
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.  
6. Ei takaisin haastamista. 


Aloitetaampas!


11 asiaa itsestäni:

1. Minulla on ihana mies ja kolme lasta.
2. Parisuhteeni on kestänyt kohta 20 vuotta, vaikka se on alkanut "lapsena"
3. Asun perheeni kanssa omakotitalossa jonka teimme itse kymmenisen vuotta sitten.
4. Olen aina näperrellyt jotakin omin käsin.
5. Tykkään laulaa.
6. Harrastan myös mielelläni urheilua.
7. Minulla on aina monta rautaa tulessa, en osaa olla jouten.
8. Nautin kodin muokkaamisesta/laittamisesta, vaikka välillä kaikki jää rempalleen kun ärsyttää.
9. Itken herkästi, varsinkin jos jollain muulla on surua.
10. Innostun helposti "liikaa"
11. En osannut neuloa kouluaikoina, mutta nykyään sekin koukuttaa...


Haastajan 11 kysymystä minulle:

1. Rakkain käsityösi?
-  Ehkä ensimmäinen neulomani villapaita
2. Lempi värisi?

- Lilan kaikki sävyt
3. Kahvi vai tee?

- Tee
4. Haastavin tekemäsi käsityö?

- Ehkäpä se on edessäpäin oleva takki, kun ei nyt tule mieleen muuta...
5. Mahtuuko harrastuksiisi muuta kuin käsityöt?

- Kyllä, omat ja lastenkin urheilut
6. Kerrostalo, rivitalo vai omakotitalo?

- Omakotitalo
7. City vai maalaismaisemat?

- Maalaismaisemat
8. Suurin haaveesi?

- Tulla toimeen kahden valitsemani unelmatyön kanssa
9. Mihin haluaisit matkustaa?

- Jamaicalle
10. Turhin käsityövälineesi?

-  Eräänlainen neula jonka sain tuliaisiksi ulkomailta, sillä voi jotenkin tehdä kuvioita kanavakankaaseen, en vain osaa käyttää sitä enkä muista tekniikan nimeä
11. Mitä tekisit jos voittaisit lottovoiton?

- Pistäisin oman puodin pystyyn 


Minun 11 kysymystä sinulle haastettu:

1. Onnistunein tekeleesi?

2. Hetki jonka muistat aina?
3. Suolainen vai makea?
4. Kolme asiaa jotka otat aina mukaasi kun lähdet kotoa?
5. Talvi vai kesä?
6. Kirja vai käsityöt?
7. Kaksi lempiainettasi kouluaikoina?
8. Ruuanlaitto vai leivonta?
9. Mikä on vahvuutesi?
10. Kierrätätkö paljon?
11. Paheesi?

Ja kysymyksiin pääsevät vastailemaan seuraavat bloggaajat:

Auringontanssi
Ei ku hei nyt toimintaa!
Lime Viikuna  
Rosmariini & Timjami

Enempää ei nyt irtoa tällä erää, yritin miettiä vaihtoehtoja, mutta ei...seuraan niin harvoja säännöllisesti(tai liian suosittuja) kun muuten ei aika riitä mihinkään ;) 
 

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäisloma

Pääsiäisloma meni puuhastellessa niitä näitä.
Aloitin loman ompelemalla lapsille yökkäreitä,
jostain syystä vanhat olivat kutistuneet jo naurettavan pieniksi...
Ensimmäiset testihousut tein pikaisesti koulussa kun kokeilin tasosaumuria (johon rakastuin).
Löysin kankaan ota tästä laatikosta ja mietin että mahtaakohan kelvata, mutta menköön.
Testihenkilö oli kotona ilahtunut ja mielissään pöksyistä, joten nappiin meni kaikinpuolin 

Housun kaavat on mukailtu käsityölehden kaavoista,  paidan tein omilla kaavoilla, 
mallina Eliakselle sopiva t-paita. 

Yhdistelin raitaa ja mustaa trikoota keskenään, 
silitin pienet kuviot etupuolelle merkiksi jotta setit erottuvat jotenkin toisistaan. 
Tässä takapuoli raidallinen...

 ...kun taas tässä setissä...
 ...takapuoli on lähes musta :)
 Näitä ommellessa haaveilin omasta tasosaumurista...nyt tein hihan- ja lahkeensuut ensin saumurilla ja huolittellin kaksoisneulalla. Tuplatyötä siis, mutta silti valmistuivat nopeasti.
Alina ehti sillä välin kaivella trikookassia ja valitsi itselleen kankaan.
Tein Eliaksen paidan kaavasta vähän suuremman, suristelin koneilla hetken, silitin kiiltävät pallot etupuolella ja tadaa, valmista!

 Ai niin, meinasin unohtaa nämä. Pöllöpöksyt tein kun Aku etsi kaapistaan housuja eikä ollut mitään sopivia, vaan pelkkiä "siistimpiä" vinot pinot. Peruskaavana toimi vanhat puhki kuluneet me&i pöksyt, joihin harjoittelin tekemään pyöreät taskut ja lisäsin omasta päästä resorit.
Pöllöille on yläosakin ollut valmiina jo jonkin aikaa, mutta siitä kuulette ensi kerralla....

Kokeilutilkkuja ja valmiita tuotoksia

Tehokkuus on ollut läsnä toteutuspuolella, mutta jonkin verran on jäänyt rästiin näitä blgoipäivityksiä ja kuvia valmistuneista hommista...aloitetaan nyt uusimmista...

Koulussa on ollut aiheena käsityötekniikat. Ensin teimme jokainen lyhyen esitelmän jostakin aiheesta, itse valitsin Frivoliteen eli käpyilyn. Yritin opetella tekniikkaakin, mutta ei se vielä ihan hanskassa ole, ehkä jossain vaiheessa kuitenkin saan jotain aikaiseksi.
Tein myös erilaisia laskoksia joita treenailen lisää varmaankin miehen veljen uusien sohvatyynyjen muodossa. Pieni tilkku toteutui myös chenille -tekniikalla, joka on myös varsin toteutuskelpoinen ja hauska pinta.
Seuraavaksi kokeilin konekirjontaa, johon jäinkin täysin koukkuun. Ensin yritin piirtää jonkinlaisen kuvion, mutta kynästä ei syntynyt mitään, niinpä päätin aloittaa puhtaalta pohjalta ja aloin suristella koneen kanssa vapaasti. Jotenkin se vaan lähti ja tällainen tuli ekasta kokeilusta:


Jälkiviisaana on helppo todeta että jos olisi suunnitellut kuvion, olisi ollut helpompaa tehdä kuu ensin ja vasta sitten risut, mutta lopputulos on kyllä hyvä, vaati vain enemmän tarkkuutta...


Kaikenlaisien tukikankaiden tarjonnasta innostuneena kokeilin myös applikointia.
Ihastelen aina RuttuNutun töitä ja mietin miten joku saa aikaiseksi niin mahtavia applikointeja.
Olen muutaman kerran yrittänyt applikoida jotain ja tulos on ollut varsin tökeröä kun en ole malttanut laittaa kunnollista/riittävää tukikangasta. Tämä kokeiluni sentään antoi hiukan toivoa että homma voisi onnistuakin jatkossa.


Erilaisiin tekniikoihin oli tarkoitus tutustua, niinpä tuli testattua myös alikeompelua.
 


                      Kurssin aikana piti valmistaa kassi johon yhdistää jonkun käsityötekniikan.
              Koska kassin teeman piti sopia myös yhteen aikaisemmin olleen kankaanpainokurssin 
                           kankaan kanssa, valitsin konekirjonnan ja tein itselleni "työkassin".



Ompelukokeiluistani puuttui vielä jotakin, niinpä tein tilkkutyökokeiluna  kotona toisen kassin.



 Pitkästä aikaa voin jopa sanoa pitäväni farkkutilkuista, pöllövuori piristää ilmettä kivasti.


                        Kassimalli oli toimiva ja aikaa riitti, joten päätin kirjoa vielä jonkun kassin.
             Lopputulokseen olen todella tyytyväinen, sillä onnistuin jopa vinonauhan asennuksessa,
                        vaikka kankaana oli kamalan liukas jämävuorikangas kaapin kätköistä
                                                (hyllytetty juuri hankaluutensa vuoksi ;D ).


                Kuvat eivät anna oikeutta kassille, nappasin ne kiireisesti luokassa vastavaloon...
                     Tähän versioon tein kassin sisälle "tilanjakajan" ja siinä on tasku.
                                        Nyt kun olen ehtinyt käyttää kassia pari päivää,
               huomaan että kaipaisin silti taskuja lisää...ehkäpä seuraavaan, joka on jo tekeillä ;)