maanantai 12. toukokuuta 2014

Jotain uutta itselle

Opinnäytetyön aikana olin päättänyt keskittyä vain ja ainoastaan siihen
 ja kielsin itseltäni ylimääräiset projektit.
Kuin huomaamatta tein kuitenkin itselleni uuden tunikan, 
joka syntyi sivutuotteena, proton ominaisuudessa.
En "osaa" tehdä sovitusvaatetta/protoa hukkaan heitettäväksi, 
vaan haluan hyödyntää senkin mahdollisuudet. 

Niinpä hyllyssä jo pidempään marinoitunut kangas pääsi muotolun kohteeksi 
ja sainkin siitä hyvä vaatteen itselleni.

Kiitos Katrille joka nappasi kuvan ohimennen koululla :)
Ehkä vielä enemmän tykkään noista legginseistä.
Kaavat on itse piirretty Emmin loistavilla ohjeilla. 
Istuvuus on täydellinen!
Niiden kangas tarttui matkaan talvella ihan ohimennen JR:stä
 ja on osoittautunut hyväksi.



Opinnäytetyö

Kevät on mennyt vauhdikkaasti ja kohta ollaan jo kesässä.
Kaikista yrityksistä huolimatta, blogi on taas jumittanut päivittämättömässä tilassa pidempään kuin ajattelin, mutta minkäs sille mahtaa kun ei saa aikaiseksi niin ei sitten...

Olen tosiaankin kevään aikana tehnyt opinnäytetyötäni ja se olikin aika tiivistä työskentelyä. 
Nyt se on jo arvosteltu ja hyväksytty, joten voinen vihdoinkin laittaa kuvat tännekin.
Tein asiakkaalle hänen kankaistaan pellavahousut, 


ohuen neuletunikan 

sekä pellavamekon.

Kirjallisen työn kasaaminen oli haastavinta omalle luonteelleni, 
mutta sain kaiken valmiiksi pari päivää ennne eräpäivää ja olin itseeni tyytyväinen.
 Ja ymmärtääkseni myös saaja on tyytyväinen ja sehän tässä on kaikkein tärkeintä :)

 Tänään rakennetaan kaikista opinnäytetöistä näyttely Mynämäen keskustaan.

Artesaanikevät 16.-25.5.2014
Keskuskatu 15, Mynämäki
Avajaiset 15.5 klo 16-18
Aukioloajat: arkisin 14-18
       viikonloppuisin 10-16
Tervetuloa!


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Keväthuumaa

Kevät on ollut vauhdikas.
Työt, koulut ja harrastukset rytmittävät viikot sujuvasti.
Itse olen ahertanut viime viikot opinnäytetyöni parissa,
kieltäen itseltäni "kaiken" muun ylimääräisen puuhastelun.
Kirjallisen osion tekeminen oli itselleni se haastavin osuus,
mutta sain kuin sainkin homman tehtyä, pari päivää ennen palautuspäivää.
Tänään oli palautuspäivä.
Helpotus.
Vapaus.
Ihmetys.
Mitä nyt kuuluu tehdä?!
No, onneksi ei sentään tekemiset lopu ja muutamia kouluprojektejakin on vielä kevääksi,
joten huomenna jatkan taas.
Tänään fiilistelin uusissa leggareissa,
nautin pullan hyvästä työstä ja sain skumppaakin :)
Viimeistelin opparini sivutuotteen ja kotona innostuin kokeilemaan kirjansidontaa...





tiistai 18. maaliskuuta 2014

Väsymätön maalivahti

Meillä pelataan aktiivisesti säbää.
Hallilla ja pihalla, koulussa ja päiväkodissa. 
Kavereiden kanssa ja ilmankin.
Kaiken aikaa pojilla on säbämailat kädessä.
Hyvä niin, ainakaan ei voi puhua harjoituksen puutteesta ;)

Erään turnauksen aikana isäntä ja toinenkin saivat yhteistuuman, 
että pitää saada mokke pihaan.
Siitä se ajatus sitten lähti.

Pari iltaa tallissa saha soi ja maali roiskui...
Lopputulos on hieno ja toimiva!


Korsetille alaosa

Koulutehtävänä on ollut valmistaa omaan korsettiin sopiva alaosa.
Päätin suunnitella jotain sellaista mitä en yleensä tee...yksinkertaisen tilalle siis jotain muuta.
Ideakuvien kautta päätin haluta jotakin epäsymmetristä, laskeutuvaa, kuohkeaa...
Aloitin muotoilemalla, eikä meinannut työ alkuun edistyä, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen.


Alimmainen kerros taftia, päällä sifonkia. 
Lehdykät on leikattu taftista ja kovetettu malliinsa Erikeeper vedellä.
Taftihameen helma ja lehdykät on poltettu siistiksi, 
oli niin kivaa että käytän tapaa varmasti myös jatkossa.

Kuka haluaa järjestää kemut? 
Kunnon tanssiaiset, gaala? 
Olen valmis, tai no, en ihan, 
sillä en osaa ajatella että kulkisin korsetin kanssa ilman kevyttä yläosaa...
pitää metsästää vielä jostain samaa sifonkia ja tehdä jokin boleron tapainen....

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Lampunvarjostimen tuunaus

Meillä on ollut jo monta vuotta IKEAn valkoiset paperiset valaisimet tunnelmavaloina.
Yksi isompi niistä valaisee erkkerin nurkassa,
 kaksi muuta ovat yläkerran aulassa ottaneet vastaan erinäisiä osumia...
Vuosia sitten korjasin ensimmäisen lilalla paperilla, se on vieläkin hengissä.

Tällä kertaa vuorossa oli toinen, josta varjostin repesi totaalisesti lasten remutessa.
Samaa paperia, jolla edellisen korjasin, ei tietenkään ollut, eikä se itse asiassa ole ollut edes paras vaihtoehto, imee liikaa valoa...
Kankaasta saisin kestävämmän ja siitä se ajatus sitten lähti.

Valaisin sai ympärilleen pellavakangasta jonka löysin Sonjan sisustupuodista pilkkahinnalla.
Liimaharsolla laitoin vuoriksi valkoisen pellavanpalan joka on jäänyt tähteeksi jostain projektista.
Ompelukoneella kangas lieriöksi ja sitten kiinni metallirenkaisiinsa. 
Yllättävän helposti homma lopulta sujui.

 Valaisee riittävästi, mutta ei näy vuorituksen ansiosta liikaa läpi.


Vaatekaappi remppaa

Poikien vaatekaapit olivat epäkäytännölliset
 ja niitä oli jo aiemmin modattu ritiläkorien avulla.
Paitojen laskostaminen on ollut tarkkaa puuhaa, 
jotta kaikki saadaan mahtumaan omille paikoilleen.
Eliaksen kaapin ovi ei enää mennyt kiinni ja
 laatikoiden kiskoja oli ruuvattu paikoilleen jo useampaan kertaan.

Meillä lapset laittavat omia vaatteitaan kaappiin ja homman helpottamiseksi päätin 
että laitetaan mahdollisimman paljon vaatetta henkareille.

Niinpä isäntä repi kaapit pois, 
seinä maalattiin uudelleen,
rakennusvaiheessa kun säästettiin eikä maalattu kaapin takaa kokonaan .
Samalla paikattiin viereisen seinän kolhuja noillä neliöillä.

 Kaapin ahtauteen vaikuttaa myös se että tuuletusputket kulkevat siellä piilosssa...
Elkun huoneessa putki on keskemmällä...
...ja Akun huoneessa kaksi putkea reunassa.

Perjantaina käytiin IKEAssa hakemassa henkareita, 
jotka muuten sattumalta olivat tarjouksessa.
 Kiskoja kannattimineen Tokmannilta ja hyllyt vanhoista kaapinosista.
Ruuvausta ja sahausta...

 Elkun kaappiin tuli tilaa urakalla kun kaikki lautapelit siirtyivät toiseen hyllyyn.
Akun kaapissakin on nyt helpompi valita vaatteita, 
jakkaralla yltää itsekin ylemmälle tangolle.
Enää ei puutu kuin oven korvike, eli verho.
Katsotaan missä vaiheessa siihen asti päästään, tärkein on nyt hoidettu :)

Neiti sai tahtonsa läpi ja pääsee eroon myös omasta kaapistaan, joten jatkoa seuraa...