sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Flanelliyökkäri

Siivosinpa taas eräänä iltana valokuvakansioita koneella ja huomasin että aika pitkä tauko on taas blogipäivityksissä. Olen ollut yllättävän vähän tässä koneella, mutta sitäkin enemmän aikaa olen viettänyt työhuoneessa ompelukoneen ääressä. Kaikenlaista on valmistunut ja totesin että osasta on edelleen sopivat kuvat ottamatta, mutta palaan niihin myöhemmin.
Ensimmäisenä voisin esitellä uuden lempiasusteeni kotipäivinä.
Ompelin kotiasuksi lukeutuvan yökkärin jo tammikuussa.

 Osa vanhoista yöpuvuistani joutui rättiosastolle ja kaipasin uutta.
Kaupoissa ei tullut mitään kivaa vastaan ja sitten työhuoneen hyllyllä notkunut flanelli alkoi puhutella. Niinpä hypistelin sitä hetken, luin käsityölehtiä ja löysin kaavat paitaan. Tein suoraan reilun koon ettei kiristä nukkuessa, nyt jälkiviisaana tiedän että kun käytän kaavaa seuraavaksi, muokkaan hiukan sitä pienemmäksi joiltakin osin. Malli itsessään on ihana ja toimiva monen asusteen kanssa, uskoisin. No yöpaita oli tehty ja piti saada vielä housut. Kaivoin kaapista vanhat väljän malliset napitettavat pellavahousut, käänsin ne nurinpäin ja piirtelin mukaillen vähän samansuuntaiset linjat kaavapaperille, lisäten hiukan tilaa lantiolle jotta housut sujahtavat jalkaan kuminauhavyötäröisinä. Surrurrur sanoi saumuri ja pyjamahousut olivat valmiit kymmenessä minuutissa. Tätä kehuisin jo nopeaksi toteutukseksi :)



Istuvuus hyvä ja materiaali lämmin. Voiko yökkäriltä muuta toivoa?
Kuvat otti tällä kertaa Elias 8v.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti