sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Palmikkopaita

Kaupalla olen järjestellyt uusia trikoopaloja hyllyyn 
ja tehnyt siinä samalla löytöjä.
Tämä kuosi iski heti silmiini ja ajattelin että sopisi Alinalle.
Neiti on meidän perheen kampaajamestari ja tekee taitavia letityksiä.
Kuosi oli mieleinen ja mallinkin paitaan neiti antoi vanhasta paidastaan.
Aika kiva tuli ja on ollut mieluinen.
 Valokuvat ovat varsin huonossa valaistuksessa hätäisesti napsittuja,
mutta kelpaavat kun ei ole ollut aikaa kuvailla valoisaan aikaan.

Synttärilahjaksi vaatetta

Kummityttömme täytti tammikuussa 6v.
Nuori neiti osaa arvostaa myös pehmeitä paketteja, 
niinpä päätin ommella jotakin käyttökelpoista.
Kaava löytyi Ottobresta jota hieman muokkasin .
Tunikan kaveriksi tein myös Saimi housujen mukaiset puuvillahousut
kankaasta, joka on tuossa tunikan taustalla.
Luulin napanneeni kuvankin niistä, mutta en vain löydä, 
mutta ehkäpä jossain vaiheessa saan sovituskuvia...

Paitoja koirille

Ystävällä on kiinanharjakoiria
jotka kaipaavat näin talviaikaan lämmikettä yllensä myös sisätiloissa.
Vanhat paidat olivat kuluneet jo reikäisiksi ja lupasin tehdä uusia.
Kaavat piirsin vanhasta paidasta.
 Pääosin kankaat ovat peräisin käytöstä poistetuista T-paidoista, 
sekä erilaisista jämäpaloista mitä hyllyistäni löysin.
 Loistavia kierrätyskohteita kaikille pienillekin resorinpalasille,
on se hyvä etten raaski heittää mitään pois ;)
Kiitos Sari kuvista :)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Virkatut tennarit nro 2

Ensimmäisten tennareiden jälkeen Alina jäi odottamaan omiaan.
Ehti vierähtää muutamia viikkoja ennenkuin sain ostettua lisää lankaa.
Olen todellakin saanut vähennettyä lankavarastoja,
niinpä olen taas luvannut itselleni että täydennyksiä saa tarpeen tullen tehdä.

7-veikka pääsi koukulle ja on ollut matkassa hiljaisia hetkiä varten.
Nyt sain vihdoin ne valmiiksi ja ovat jo edellisiä paremmat.
 Tennareiden ohjehan on alunperin täältä
Neidin jalka on kapea ja pitkä, joten vähensin silmukkamäärää kärjessä.
Tennarit ovat myös todella napakat, 
sillä virkkasin ne 3,5 koukulla, kaksinkertaisella langalla
(4 koukku on kadoksissa).
Seuraava pari lähtee koukulle ihan kohta ;)

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Virkatut tennarit

Olen jo pitkään katsellut erilaisia neulottuja ja virkattuja tennari malleja.
En ole uskaltanut tarttua työhön aiemmin,
koska olen ajatellut etten osaa.
Vaatimuksenani on myös se että tossu on oikeasti tennarin näköinen,
eikä vain sukka jossa on nauhat
Nyt innostuin tutun vinkistä taas malleja katselemaan
ja löysin virkatun mallin loistavan ohjeen kera Harakan aarteet blogista.
 
Ensimmäiset syntyivät yllättävän helposti.
 
 Seuraavia odottaa jo oma katras ja muutama muukin on osoittanut kiinnostustaan näitä kohtaan.
Eikä ihme, ovat nimittäin tosi kivat tennarit.
Olen ollut niin uskollinen omalle päätökselleni olla ostamatta uusia lankoja,
että nyt on sopivat sukkalangat lähes kaikki käytetty ja odottelen täydennyksiä ennen seuraavaa paria.
Jos osaat virkata kiinteitä silmukoita, kannattaa kokeilla, nämä koukuttaa nopeasti.

torstai 1. tammikuuta 2015

Käsin neulottua

Ehdin vielä vuoden 2014 lopussa tekemään jotain uutta.
Päätin vihdoin kokeilla käsin neulontaa.
Olin ottanut puikoille Novitan Jambo langan tehdäkseni säärystimet, 
mutta alkuvaiheessa jo totesin ettei kympin puikot riitä,
lanka on turhan paksua.

Hetki pohdintaa ja sitten se iski,
arm knitting -muistikuva.
Tätä on pitänyt kokeilla ja nyt olisi sopiva lanka käsissä.

Ensimmäinen huivi valmistui heti siinä istuessa.
Siitä tuli runsas ja muhkea. 
Innostus iski tähän nopeaan työhön niin, 
että seuraavana päivänä piti tehdä toinenkin huivi.
Tällä kertaa lankana Novitan Teddy Galaxi, 
jota on säilöttynä aika paljon ja nyt oli hyvä käyttää edes pari kerää pois...
Ohjeistin samalla myös kolmelle nuorelle neidille huivin tekoa,
hyvin valmistuivat nekin, 
ehkä saan kuvia niistä myöhemmin....

perjantai 26. joulukuuta 2014

Sormikkaita ja muita menneen "talven" tekeleitä

Syksy-alkutalvi on ollut vauhdikas ja taas kerran sain huomata
etten ehtinyt päivittää tekemisiäni kovinkaan ahkerasti tänne...
Niinpä nyt seuraa kooste kaikesta tähän asti valmistuneesta.
Kiireitä on pitänyt mm. näiden parissa.
Numeronamitaskuja, Pro-treenitaskuja ja Willis-villamantteleita on tehty niin paljon,
että oma teollisuuskoneeni irtisanoutui hommista.
Uuden ostoa harkitessa olen saanut työskennellä HelsiTaren työhuoneella.
Isänpäiväksi isännälle aloitin sormikkaat. 
Vähän myöhästyivät aikataulusta, 
kun niitä piti sovittaakin joka välissä.
 Lankana Fabel jota löytyi hyllystä sopivasti, 
tai ainakin melkein ;)
Ihan kivat niistä tuli.
Aloitin samantien uudet sormikkaat kun sain nämä puikoilta, 
tällä kertaa keskimmäisen kokoa. 
Syksy oli niin kiireinen että sormikkaat valmistuivat pitkään ja hartaasti, 
mutta lopputulos on ilahduttanut nyt saajaansa ja ovat tykätyt.
 Olen vannottanut ettei näitä hävitetä, 
kuten kaikkia aiempia sormikkaita joita olen kantanut kaupasta kotiin...
Näissä lankana Lidlistä joskus löytyneet kerät.
Omaan sukkakokoelmaan sain tehtytä nämä ja joitakin muita perussukkia.
Puikoilla on ollut myös useampia sukkia.
Yhdet vuoden marinoituneet sain vihdoin valmiiksi,
eikä niistä ole edes kuvaa, kun ehdin paketoida lahjaksi.
Lahjoista tulikin mieleeni,
että ompelin siskontytölle jossain välissä yöpaidan.
Kaava oma sovellus toiveiden pohjalta, 
trikoo Linnan-Kankaasta.
Tein myös itselleni tunikan.
Malli aiemmin hyväksi havaitsemani 
Ottobren kaava hiukan muokaten.
Trikoo Linnan-Kankaasta.
Syksyn aikana olen myös ahertanut kudonnassa suuren maton kimpussa.
Käytin tähän vanhoja kuteita jotka olen päättänyt käyttää ennenkuin ostan uusia.
Mallin suunnittelussa Marja oli hyvänä apuna ja 
työ sujui hyvin assarin avustuksella kun alkuun pääsin.
Matto pääsi vihdoin jouluna lattialle kun sain päärmeet ommeltua.
Kokoa tällä on valmiina 160x260.
Ompelin myös juhlamekon neidille koulun itsenäisyyspäivän tansseihin.
Mallitoive oli valmiina, 
joten lähdin muotoilemaan mekkoa nuken päälle.
 
Tämä kangas on luultavasti peräisin jo edesmenneen ukin varastoista 
ja toimii mekon rakenteena. 
Sen verran kaunis kiilto siinä on että olisi toiminut myös esillä.
Lopulta mekko tuli valmiiksi, juuri sopivaan aikaan.
Mekon kangas on siskolta perittyä, koristeellista sifonkia.
joten lopulta jouduin ostamaan vain vetoketjun ja vuorikankaan.
Kyllä tämän kanssa olisi voinut enemmänkin juhlia.
Kampaus on muuten neidin omatekemä.

Ennen joulua tein pikaisesti myös yhdet housut.
Kangas löytyi, yllätys yllätys, Linnan-Kankaasta kun silmäilin hyllyjä.
Kangas oli mukavan tuntuista pehmeää puuvillaa 
ja kuosi alkoi miellyttää itseäni enemmän ja enemmän,
 kun oikein ajattelin miten hyvin siihen maastoutuu pienet roiskeet ja tahrat. 
Takataskuihin ja vyötärölle napit löytyivät omista kätköistä.
Jännittää miten housut istuvat saajalleen, 
mittoja ei tässä välissä ehditty tarkistella...

Aatonaattona päivystin kaupalla ja ompelin kotiin vielä uudet sohvatyynyt.

Nyt ollaan nautittu perheen kesken valkoisesta joulusta.
Tunnelmallista loppuvuotta kaikille jotka jaksoivat tänne asti :)