maanantai 2. joulukuuta 2013

Runway To Wonderland

Blogissa on taas ollut hiljaista, sillä oikeassa elämässä on riittänyt puuhaa enemmän kuin tarpeeksi.
Töitä on tehty niin kotona kuin koulussakin ja lauantaina suuri koitoksemme,
pitkään suunniteltu pukunäytös sai "ensi-iltansa".
Loistava show saatiin aikaiseksi, mallit olivat huikeita, avustajat, pukijat, taustajoukot ja meikkaaja täysillä mukana. Puhumattakaan upeista asuista joita olimme näytökseen saaneet.
Ihan mahtavat fiilikset kun olemme saaneet valtavasti kehuja ja odotamme innolla mitä lehdistö meistä sanoo.
Kaikki ei ole vielä ohi, tänään näytös on purettu jotta saamme sen siirrettyä torstaiksi Turkuun. 
Jos et siis vielä nähnyt näytöstä, tule torstaina Turkuun...


tiistai 22. lokakuuta 2013

Hassupaita

Ostin jo kesällä pirteää trikookangasta ja lupasin tehdä neidille ja siskon tytölle paidat.
Sopivaa mallia on mietitty ja työ on viivästynyt. 
Vapaaviikollani lupasin tehdä lapselleni vihdoin paidan,
sopiva malli tuli vastaan koulun kaavoituskurssilta jolle en ollut ilmoittautunut, 
mutta olin paikalla ompelemassa kuin varkain ;D


 Neiti piti saamastaan, tosin vaihdoin oikean hihan resorin uuteen kun se kiristi(oli leikattu jämistä tarkoituksella väärään langansuuntaanenkä huomioinut ettei jousta riittävästi siihen suuntaan).


Kaava on alunperin aikuisten kokoa ja pienensin sitä mittojen mukaan sopivaksi. 
Huono matikkapää teki taas tepposet kun kavensin vahingossa tuplana sen mitä piti...mutta lopputuloksesta tulikin ihan tyylikäs kun vähän jatkoin saumaa :)


Korsettikurssin tuotos

Alkusyksystä koulussa alkoi korsettikurssi.
Miettiessäni kenelle korsetin tekisin, aikataulu alkoi muodostua varsin tiukaksi,
joten päätin tehdä elämäni ensimmäisen korsetin itselleni.
Värivalinta ei ollut vaikea ja kaavoituksestakin selvisin odotettua helpommin.


 Ompelutyötkin sujuivat yllättävän hyvin ja korsetti alkoi muotoutua.


Korsetti ei ehtinyt valmistua ajallaan kun piti lähteä lomailemaan, mutta sain sen lopulta lokakuun alussa valmiiksi. Lopputulokseen olen tyytyväinen, nyt kun vielä osaisi käyttää korsettia jossain...


 ...juhlia odotellessa voin :)


torstai 29. elokuuta 2013

Päivänkakkaroita

Tänään oli lyhyt koulupäivä ja pyhitin iltapäivän ompelulle.
Siskon ostamat pellavakankaat ovat odottaneet vuoroaan ja päätin että nyt tulee toinen työn alle.
Homma sujuikin jouhevasti ja tunika tuli valmiiksi.

 
Otin vapaat kädet mallinmuokkauksessa ja tein epäsymmetrisen helman 
ompelemalla kuminauhaa sivusaumaan.
Päivänkakkarat ovat siskon ideoimat, 
toteutin ne vapaakonekirjonnalla.

Seuraavaksi nähdään onko saaja tyytyväinen työhön...

keskiviikko 28. elokuuta 2013

On sitä kotonakin aherrettu

Kuvia siitä mitä on tullut väkerrettyä viime aikoina ja jokin aika sitten ;)

Akun huoneeseen tein pimentävämmän verhon alkuvuodesta kun aamut alkoivat olla valoisia.  Autokankaan olin ostanut jo vuosi sitten koulun syysretkeltä, joten olihan sen aika päästä esille...


Samalta syysreissulta tarttui matkaan myös ohutta collegeneulosta vihreänä ja pöllökuosissa. 
Siitä valmistin useamman hupparin jotka ovat jos suurin osa päässeet käyttöön.


 Aku sai samaan sarjaan myös housut, joihin harjoittelin pyöreiden paikkataskujen ompelua.
Kasvupyrähdys on ollut huima, 
housut alkavat olla jo lyhyet ja kaappi kaipaisi kipeästi uusia olohousuja.


 Kesän aikana kesytin myös muutamaa teollisuusompelukonetta, 
sillä sain ompeluhommia HelsiTarelta. 
Olen innoissani.
 Harjoituksena ennen virallisia töitä tein mm. patalappuja joihin yhdistin virkatut isoäidinneliöt.


Toisella puolella pöllöt vahtivat kattilan pohjaa.


Ompelin myös kalenterikuvia ja muovia pesupusseiksi.


 Näitä meni mm. facebook haasteeseen ja mökkituliaisiksi.


Vanhat säkkituolit pääsivät eräänä päivänä työn alle.
Ovat turhan tyttömäiset miesvaltaisessa talossa ja hiukan liian litteät ja ja ja...


 Päätin yhdistää tuolien täytteet, pöllytin jonkin verran styroksia myös pitkin pihaa, 
mutta silti uudesta tuolista tuli iso ja jämäkkä patja olohuoneeseen. 
Toimii nojatuolin tapaan ja sopii nyt sisustukseen paremmin.


Olin tekemässä olohousuja isännälle, mutta kangasta oli liian vähän. 
Hyvät pöksyt tuli, mutta väärän kokoiset. 
Onneksi näillekin käyttäjä löytyi ja isäntäkin sai vielä uudet pöksyt, 
joita kukaan ei ole kuvannut...


Sisko tilasi pellavatunikan ja sai toiveidensa mukaisen. 
Sekä tekijä että käyttäjä ovat tyytyväisiä tulokseen :)
Joskus ajatukset vaan natsaa, 
tämä työ kuului niihin ja lisää on tarkoitus tehdä. 


 Koukerot vapaakonekirjonnalla tehtyjä.


Siskonpojalle puolestaan piti saada housut. 
Poika kasvaa enemmän pituutta kuin leveyttä, joten normaalikoot eivät oikein istu.
Otin mittoja ja tuumailin kaavojen kanssa. Löysinkin hyvältä vaikuttavan kaavan ja päätin kokeilla.
Hienot housut tuli, mutta eivät vielä osuneet käyttäjälleen sopiviksi. 


Saa nähdä onko näistä jollekin muulle iloa. 
Uutta muokkausta kaavoihin ja seuraava kokeilu edessä...

Sitä odotellessa olen siivoillut työhuonetta ja siistinyt kangasvarastoja.
Syntyi taas yhdet patalaput...


 ...ja kännykkäpussi.


Tämä oli protoversio käsityökerhoa ajatellen
(niin, alan vetää 1-2 luokkalaisille kerhoa) 
ja tuntuu toimivan hyvin. 
Ompelin vanua pehmikkeeksi niin kännykällä on vähän paremmat selviytymismahdollisuudet keskimmäisen matkassa.

Koulussa valmistuneita töitä

Kyllähän täällä jotain tapahtuu, vaikkei aina ihan sitä mitä lupaa...jotenkin aika vaan katoaa eikä niitä kuvia tänne tule itsekseen. Koulutöiden kuvaaminen on ollut huonolla tolalla, siksi niitä ei ole sen enempää täällä näkynyt. Ahkerasti ovat kyllä olleet käytössä, harvemmin vain tulee itseään kuvattua.
Nyt rästikuvia siis menneeltä lukuvuodelta.
Housut valmistettiin jo marraskuussa, niistä tuli mukavat, vaikkakin paranneltavaa jäi vielä mm. vyötärökaitaleen/napituksen suhteen.

 Malli on vanhojen housujen pohjalta suunniteltu, itselle kaavoitettu. 
Kangas on kevyesti joustavaa ja soveltuu loistavasti housukankaaksi, löytö Tallinnasta. 
Samasta kankaasta tein kesällämyös nämä housut keskimmäiselle.


Kankaanpainokurssilla alkukeväästä painoin kangasta, jota ajattelin hyödyntää esittelyissä.


 Tuunasin samalla muutaman valmisvaatteenkin...


 Kuvien valotus ei ole ihan kohdillaan kun neiti nappasi kännykällä pikakuvan.
Lila toppi on ollut pitkään kaapissa kun siinä on joku ikitahra tuossa kotkan alla ;)


Painotyö käynnissä...


Ensin valmistui "työasuun" kassi, joka jo aiemmassa postauksessa onkin vilahtanut.

Loppukeväästä sain valmiiksi myös tunikan, joka onkin ollut ahkerassa käytössä
 ja saanut paljon ihailua kollegojen keskuudessa.


Keväällä valmistui myös pitkäaikaisempi projekti jota teimme yhdessä koulukaverin kanssa.
Nilsbyn pelimannit kaipasivat esiintymisasuja ja saivatkin kesäksi sellaiset.


Lisää kuvia pelimanneista heidän blogissaan täällä.
Kiitos vielä yhteistyöstä niin Annelle kuin pelimanneillekin.

Yksi työ, se ensimmäinen on vielä esittelemättä ja jää tälläkin kertaa. 
Hame on ollut päälläni koulun muotinäytöksissä ja kotona viime jouluna. 
Jostain syystä yhtään kuvaa en ole siitä vielä löytänyt, ehkä sen aika tulee vielä...

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Osallistuin arvontaan

Kesäloma vierii ja päivitykset jumittaa kaiken muun kivan tekemisen viedessä ajatukset.
Liljatar laittoi arvonnan pystyyn ja pitihän siihen osallistua :)
Käy siis täällä, jos haluat itsekin osallistua arvontaan.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Takki

Lupasin kesän aikana saada kouluprojektit vihdoin tänne esille.
Esittelen nyt viimeisimmän ylpeydenaiheeni, 
takin joka valmistui toukokuussa odottelemaan viileämpiä kelejä.
Innoitus on jo useamman vuoden takaa Moda lehdestä, mutta muuten olen suunnitellut takin itselleni ja kaavat on omilla mitoilla.


 Takin vuori pöllökuvioista Jyskin puuvilla/polyesteriä, joka tarttui joskus alekorista matkaan. 
Päällinen on sisustuskangasta josta olen tehnyt neidin huoneeseen patjan suojuksen, 
 nyt samainen kangas taipui loistavasti myös takkiin. 
Nukkapintainen polyester, vähän kuin chenilleä, tuntuu hylkivän vettä hiukan, 
saa nähdä miten toimii syksyllä.


Takkiin piti sisällyttää jotain kulttuurilähtöistä ja tein "miimumaisen" 
selkään lisäsin vapaakonekirjonnalla pöllön joita vuoressa on tiheämmin(en muistanut kuvata).

Hupusta tein liioitellun suuren joka laskeutuu hartioille vähän kauluksen tavoin,
mahtuu myös juhlavamman/korkeamman kampauksen suojaksi.


Ei tule heti samanlaista vastaan :)

Kesäkisa netissä

Eksyin taas Roudan Muruset blogiin ja jäin kiinni kesäkisaan.
Suosittelen vierailemaan täällä, upea tuotepaketti tiedossa voittajalle.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Housut

Keskimmäinen on oikea housujen suurkuluttaja.
 Koulujen loputtua olen leikannut useammat collegepöksyt sortsimallisiksi
 kun polvet eivät kestä rajua menoa...
Jostain syystä myös kaikki siistimmät housut jäävät käyttämättä kun ne kiristävät
(lue:estävät kaikenlaisen temppuilun ja äärimmäiset venyttelyt)
ja nyt ne ovat kaapissa vielä kutistuneetkin.
Niinpä otin tutut kaavat esiin joista tein viimeksi hyvin kelpuutetut kierrätyshousut,
 nekin ovat nyt sortsit koska ovat olleet ahkerassa käytössä...

Ompelin ja seurasin lasten leikkejä, kävin antamassa keinuun lisää vauhtia ja ompelin. 
Päivän päätteeksi olin tyytyväinen ja kun päästiin seuraavana aamuna kuvaamaan,
 tuntui kelpaavan myös Eliakselle.


Malli on siistin rento ja kasvuvara pitäisi riittää syksylläkin. 
Kangas on hiukan joustavaa ja helppohoitoista, 
toivon sen olevan myös kestävää herran käytössä :)


Kesäkuulumisia pitkän kaavan mukaan

Kesäkuussa ollaan oltu reissussa, ensin Mikkelissä lentopalloilun parissa neidin kanssa, siitä enemmän täällä. Pojat viettivät aikaa mummin ja vaarin kanssa merellä kun iskä ahersi töissä.
Sitten lähdettiin koko perheen ja mummelin voimin asuntoautolla Ruotsiin. 
Ensi kertaa karavaanareina ja kaikki viihtyivät.

Reissu sujui mukavasti kaikin puolin, 
lähdimme Naantalista Kapellskäriin jossa yövyimme ensimmäisen yön. 
Seuraavana päivänä suuntasimme kohti Söderköpingiä,
 tartuin puolimatkassa asuntoauton rattiin, tässä kohtaa vielä aurinko paistoi...


 ...mutta suosittuun Smultronstället jäätelöpaikkaan saavuimme rankkasateessa joka "hieman" häiritsi näkyvyyttä ja etenemistä. Jonossa seisoimme hetken sateessa, mutta sade rauhottui ja aurinko tuli esiin kun pääsimme herkkujen ääreen.
 Vesuvius oli aika näyttävä annos.

Dino Park sai Akun suun muikeaksi

Wacky Woodoo

Elias ja Alina ottivat Polka annokset


Iskä sai kaksi kulhollista :) 



Jäätelöitä sulatellessa tehtiin pieni kierros ihastellen kanaalin rannan kallioita 
ja siellä näkyviä rakennuksia.

Matka jatkui ja illaksi leiriydyimme Jönköpingiin.

Viileä ilta ei houkutellut uimaan, vaikka lapset olivat sitä odottaneet. 
Iltapalaa laitetiin ulkona nauttien rauhallisesta ympäristöstä.
 Tässä kohtaa olisi kaivannut jopa pipoa ja sormikkaita, 
mutta onneksi oli katto öisin pään päällä eikä tarvinnut teltan kanssa veivata.

Aamupalalla


Ja matka jatkui kohti Göteborgia jossa vietettiin Foreverin Summer Partyt.
Sirkusteema sopi meidän perheelle mainiosti ja lapset viihtyivät linnan puistossa.
 Ratsastamassa

Lapsille oli järjestetty tehtävärasteja joista sai palkinnoksi erilaisia sirkustavaroita mm. jongleereauspallot, pellenenä ja vettä ruiskiva kamera.

Tekemäni tunika sai paljon katseita ja kyselyjä, katsotaan saanko tuotannon käyntiin vielä...
              Puistossa pellet viihdyttivät lapsia erilaisten leikkien myötä ja vääntelivät ilmapalloja.

 Kasvomaalauspisteessä Elias halusi oman pellenaamion 
 ja saikin mahtavan luomuksen ja ihan itsensä näköisen :)
 Mölndalin linnan upeat rodot ovat kuin satumetsä, 
kulje itse kuvien mukana...



 

Päivä puistossa meni nopeasti ja sää suosi. 
Bändi alkoi lämmitellä lavalla ja Aku tahtoi tanssimaan. 
Seisoimme lavan lähellä ja yhtäkkiä laulaja tempaisi mut mukaansa ja pyysi tanssimaan erään herran kanssa. Eipä auttanut muu kuin antaa tilanteen viedä...

Tämän jälkeen alkoi kisa jossa puutarhan väki oli jaettu kahteen ryhmään ja bändi soitti kappaletta. Se joka osasi laulun sai mikrofonin ja alkoi laulaa. En suinkaan päässyt kisaamaan joukkueisiin vaan laulaja värväsi mut taustatanssijaksi lavalle...siellä sitten hytkyin tovin ja pidin hauskaa :D
Ilta huipentui upeaan sirkusesitykseen teltassa ja vasta silloin sade saapui paikalle.
Taitavat jongleeraajat viihdyttivät yleisöä ja käyttivät tulitehosteita. 
Tulennielijä kävi aivan Eliaksen nenän edessä näyttämässä miten tuli nuolee hänen ihoaan.

Ikimuistoinen ilta varmasti kaikille, ihan mahtavaa työskennellä Foreverin parissa!

Lapset alkoivat olla aika väsyneitä, jätimme illanvieton siinä vaiheessa muiden harteille ja lähdimme etsimään leirintäaluetta matkakodille.

 Lopulta kun olimme ajelleet vähän edestakaisin ja käyneet suljettujen porttien takana, 
löysimme mahtavan paikan jossa olisi viettänyt pidempäänkin aikaa. 
Lisebergsbyn Kärrälund.
Tänne kannattaa suunnata vaikka minilomalle. 
Alueella on paljon viihtyisän näköisiä mökkejä ja muutenkin upeat puitteet. 
Göteborgin keskustaankin on vain pieni ajomatka.

 Lapset saivat potkulautailla rauhassa kun kierrettiin aluetta.
Pienen lammen sorsat olivat erittäin kesyjä ja tietoisia että tarjoilu pelaa.
 Leipä loppui kesken ja sorsat melkein lähtivät seuraamaan meitä :)

Aivan leirintäalueen vieressä on upea minigolf rata, 
johon jäimme yllättäen pelaamaan kun näimme sen.

Aku osoittautui luontaiseksi pelaajaksi ja pärjäsi kisassa hienosti.

Tasainen kierros oli hauska ja useampi hole in one mahtui mukaan 
(by Aku, mummeli ja allekirjoittanut)


 Kivoja pieniä yksityiskohtia

Sopisi myös omaan puutarhaan :)

Vesiesteet loivat haastetta, varsinkin kun ilma oli taas varsin viileä eikä tehnyt mieli kastua...
Kierroksen jälkeen jatkoimme matkaa kotiinpäin, välietappina Kolmården. 
Ennen sitä pysähdyimme vielä Jönköpingiin syömään.

Ruokapaikkoja oli vähän ja sunnuntaina kaikki oli mennyt/menossa kiinni ajoissa(ennen klo 17), 
                        löysimme kuitenkin englantilaisen pubin jonka lista näytti kelvolliselta.
Niistä annoksista olisi pitänyt ottaa kuva, mutta nälkä oli kameraa nopeampi ;)
Palasimme autolle sateen saattelemina ja pääsin taas rattiin.
Ajoimme illaksi Kolmårdenin First Campiin.
Ensimmäistä kertaa kaivettiin aamulla T-paidat ja sortsit kasseista esille.
Kaksi päivää vierähti Kolmårdenin eläimiä ja huvituksia tutkien ja sää oli taas mitä mainioin.
Hauskaa oli niin lapsilla kuin aikuisilla. 
Touhukkaan päivän jälkeen oli mukava saunoa leirintäalueella, vaikkakin ilman kiulua ja kauhaa...

Viimeinen yö vietettiin taas Kapellskärin leirintäalueella, eikä illalla tarvinnut kauan unta odotella. Pari Gibbonia muutti meille Kolmårdenista, poikien suosikit.
Matka oli mukava ja pidempäänkin olisi selvitty 6 hengen porukalla pienissä tiloissa.
Kotona pesukoneella oli töitä. 
Sekosin laskuissa n. 10 koneen jälkeen ja valmistelin juhannusta pyykkivuoren pienentyessä.

Saimme juhannusvieraita kolmen perheen verran,
 kiitos vielä kaikille, mukavaa oli ja ruokaa riitti(vaikkei se tähän kuvaan ole ehtinytkään).


  Olen ottanut siis erittäin rennosti, ihan vaan maannut nauttien auringon lämmöstä ja hyvästä seurasta lasten remutessa trampoliinilla ja ympäriinsä vesisotaa juosten. 
(lähes)Huomaamattani  vierähti pari viikkoa ilman käsitöitä.