sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Rahin uudet vaatteet

Ruokapöydän tuolien päällystäminen oli useamman vuoden mielessäni,
kangaskin oli jo hankittu alennuksesta ja äiti aikoinaan teki kaavan tuolinhuppuihin,
mutta sitten tuoleja alkoi hajota. Lopulta homma jäi kun tuoleja oli liian vähän. Laskostin eilen kaavat nätisti hyllyyn, ovat olleet "työnalla" pölyyntymässä aika pitkään...

Myös olohuoneen pyöreä kermanvärinen rahi on jo pidemmän aikaa kaivannut uutta päällistä.
Kaivoin kangaspakan työhuoneesta ja toin olohuoneeseen...sopii loistavasti!
Eniten aikaa tässä projektissa vei vanhojen niittien poistaminen joita oli vierivieressä rahin pohjassa. Vanhasta päällisestä mitat ja koneella surrurrur ja tadaa, valmista tuli!


 Sopii nyt kuin nenä päähän uuden sohvanpätkän kanssa.

 Koska kangasta riittää, tein myös pianojakkaralle pehmusteen.
Jakkara on isännän käsialaa ja imaisee kaikki laulukirjat ja nuotit sisäänsä.



Joulu meni jo

Joulu meni taas yhtä nopeasti kuin ennenkin.
Aatonaattona suoritettiin perinteinen kuusenhakureissu, kauniissa mutta tuulisessa säässä.
Mahtavat polviin asti ulottuvat hanget hohtivat auringonpaisteessa kun kahlasimme tutkaillen puita. Kolme sopivaa yksilöä löytyi lopulta pienen vaivan jälkeen, kiitokset jälleen isäntäväelle näin mahtavasta tilaisuudesta.



Sain tehtyä yhden jumpsinkin valmiiksi.
Aku toimii mallina vaikka haalari on vähän iso,
suunnilleen 116-128cm ajateltu.


Aattoaamuna kuusen luona kävi kuhina.
Tontut olivat yöllä tuoneeet paketit kuusen alle ja joulupukilta oli viesti että on tulossa myöhemmin.


Pöytään laitettiin juhlakattaus ja viimein odotetut vieraat tulivat ja päästiin syömään.
Uudet tuolit tekevät ruokapöydästä arvokkaan oloisen ja mikä parasta, niissä on mukava istua.


                          Aatto sujui rattoisasti ja joulupukkikin ehti paikalle kuten oli ilmoittanut.


Aku oli aamusta asti ilmoittanut että laulaa pukille ja yritti soittaakin pukille jo aiemmin,
mutta kun joulupukki astui ovesta sisään, meillä oli hiljaisia ja rauhallisia lapsia sohvan nurkassa.
Lahjat tuli jaettua, mutta silti jännitys ei mennyt ohi kuten kuvasta näkyy...


maanantai 10. joulukuuta 2012

Talvitunnelmia ja joulunodotusta

Olen jo muutaman kerran tänä talvena hinkunut hiihtoladulle, mutten ole saanut aikaiseksi lähdettyä. Tänään tuli taas hinku ja vaikka oli jo ilta, päätin kaivaa sukset ja monot esille ja lähdin lenkille. Yllättävän hyvä oli hiihtää vaikka voitelut on viimevuotisia ja nekin aika heikosti hoidettu.
Luistelua menin koko lenkin, melkein 4km lopulta hiihtelin ja nautin ilmasta. Ei tuulta eikä tuiskua, vain -6 astetta ja mahtavat lumimaisemat.
Olenpas onnellinen, mietin, ja samassa meinasin lentää turvalleni kun lumipeite oli aakealla paikalla kadonnut lähes olemattomiin.
Kotipihassa oli pakko tunnelmoida ja ottaa muutama kuva.


Etupihan tuijat näyttävät upeilta lumipeitteessään,
mutta takapihan suuri kuusi on pihan komein edelleen...

Erkkerin edustalla valkokartiokuusi hohtaa kirkkaan sinisenä...
(vahinko-ostos valot näyttivät kaupassa kauniimmilta)

 Etuovella männynoksa valaisee kotiintulijaa.

Viikonloppuna oltiin joulumielellä.
Joululaulut on soineet ahkerasti ja on nautittu myös talvisäästä. 
Syyshommat tuli tehtyä muuten ajoissa, mutta vesitynnyrit unohdettiin kääntää...
Päätettiin uusia tynnyrit ensi kesänä ja askarreltiin ensimmäinen kalikka ulos tynnyristään.
Mahtoi olla taas naapureilla katseltavaa kun ähellettiin tynnyriä pihassa sopivaan paikkaan jotta saataisiin kalikka pystyyn ja ettei sulatusvedet valu kulkureitille. 
Painaa muuten harvinaisen paljon tuollainen syväjäädytetty tynnyri, mutta isännän kanssa saatiin kuin saatiinkin se lopulta pystyyn.
Hyvä lyhty siitä tuli ulkotulelle. 
Enää kaksi tynnyriä askarreltavana...

Tonttupajassa on valmistettu mm. saippuoita.
Valitettavasti olin niin nopea että ehdin paketoida ne jo ennen kuvausta...




Sunnuntaina Alinan lentisturnauksen jälkeentuli yhtäkkinen päähänpisto tehdä sytykeruusuja.
En ole aiemmin itse tehnyt, mutta tyhjä munakenno lojui pöydällä
ja vanhoja kynttilänjämiä olen säästänyt jo useamman vuoden tähän ja muihin kierrätysideoihin...
Niinpä tuumasta toimeen ja pian meillä oli neidin kanssa pyöritelty 15 ruusua.

Hetken aikaa dippailtiin...


Lopputulos on mielestäni loistava ja nyt näitäkin on paketoitu.
Ei ehditty vielä itse testata miten roihuaa,
seuraavasta erästä sitten, mutta pitänee ensin hankkia lisää tyhjiä rasioita...





torstai 6. joulukuuta 2012

Jumpsijengi


Oman väen jumpsit ovat saaneet suuren suosion. 
Kuvat ovat odottaneet pääsyä blogiin, kun en ole jaksanut uuden näön kanssa tässä aiemmin istua. Nyt kuvat kertokoon loput :)






torstai 15. marraskuuta 2012

Haalari II

Toiveena haalari ja pitkä vetoketju ylös asti.
Sitä saa mitä tilaa...
Hupun alta paljastui hymyilevä tyytyväinen asiakas ;)

 Lapset käyvät vuorotellen kysymässä, joko teet mulle, ehditkö tekemään mulle.
Nyt on yksi tyytyväinen ja seuraava taas työn alle...Tästä versiosta tuli sopiva n. 140 cm, tosin kaavaa on aika lailla muokattu sekä piirtäessä että ompeluvaiheessa.
Luulenpa että seuraavaankin tulee vielä jotain uusia konsteja toteutukseen...

tiistai 6. marraskuuta 2012

Haalari villitys

Lapset ovat hinkuneet potkupukuja jo pitkään enkä ole oikein aiheelle lämmennyt. Kalliista merkistä en ole valmis maksamaan ja halvemmat ovat olleet rumia tai sopivaa kokoa ei ole osunut kohdalle.
Niinpä päätin tehdä itse ja löysin kaavankin. Ongelmana on se että kaava on kokoa 32, joten päätin pienentää sitä vähän Alinalle ja siitä sitten pienempi Eliakselle ja vielä pienempi Akulle.
Piirtelin yhden päivän kaavoja ja aloitin viikonloppuna ompelun. Yksi haalari valmiina ja eikun sovittamaan...

 Muuten ok, muttan olkapäistä kiristää...olisi pitänyt jättää selänpituus entiselleen.
 Muuten haalari onnistui ihmeen hyvin, hupussa kurkkii otuksia ja hihatkin poimuttuivat tasaisesti...
 Taskutkin ovat lähes samalla tasolla...
 ...vain vetoketjun pää jäi "huonosti", seuraavaan versioon toisenlainen viritys ;)

Tämä lähtee myyntiin ja uutta putkeen. Harjoitus tekee mestarin, toivottavasti :D

Turvaistuimen tuunaus

Jokin aika sitten jo aiemmin tuunaamani turvaistuimen päällinen repesi ja sai pienistä sormista vähän lisää vauhtia ja joutui "telakalle". Viikonloppuna otin itseäni niskasta kiinni ja päätin tehdä homman pois lojumasta. Vanhasta tuli taas uusi ja istuin pääsi ykkösistuimeksi :)

perjantai 2. marraskuuta 2012

Kierrätyshousut

Keskimmäinen on varsinainen collegehousujen kuluttaja. Keväällä yritin lanseerata muitakin housuja käyttöön ja käytiin oikein yhdessä sovittamassa sopivia farkkuja jotka herra hyväksyi itse. Harvemmin ne laatikosta käyttöön päätyvät, samoissa kulahtaneissa collegeissa vedetään kaiket päivät ja joskus tappelun myötä laittaa jotkut muut housut jalkaansa. Muut housut ovat huonoja kun niiden kanssa ei voi breikata eikä tehdä spagaatteja. Nih!

Itse olen lähes yhtänotkea kuin puu, joten ihmettelen onko pojan kaiken aikaa jumpattava, mutta ilmeisesti on. Niinpä päätin että kehitän sellaiset housut missä voi liikkua ihmismäisesti, mutta käyttömukavuus olisi riittävä. Satuin selailemaan kirjastossa käsityölehtiä ja löysin aika passelin kaavan käsityölehdestä ja päätin kokeilla.

Otin kangasjemmastani isännän vanhat pehmeäksi kuluneet farkut,joista riitti juuri sopivasti kangasta 140cm breikkaajalle.
Matkan varrella malli muokkautui oman pään mukaiseksi, sillä olin unohtanut printata ohjeistuksen ja ehdin palauttaa lehden ennenkuin pääsin vauhtiin syyslomalla.


Vaalea väri on turhan arka 8-vuotiaalle ja takana vanhat taskujen paikat paistoivat ikävästi erivärisinä...

 ...niinpä päätin että mustat toimivat parhaiten eikä kaikki lika näy heti :)
Malli on sopivasti väljä(spagaattikin onnistuu hymyssä suin). Taskut siirsin suoraan isännän vanhoista housuista. Kasvuvaraakin on lahkeissa, jos vaan muuten housut kestävät talven yli ;)
 Alkuperäisessä mallissa oli vetoketju ja nappi vyötäröllä, mutta unohdin sen tehdessäni ja tumpeloin alavarat pois, joten teinkin kuminauhavyötärön. Toimii hoikkasoikkatillipillillä hyvin :)
 Tyytyväinen asiakas kaivaa nykyään housut jopa pyykkikasan alta käyttöönsä, joten ovat tiuhaan pesussa...


Sukkasatoa

Olen neulonut ahkerasti kotona ja koulussa.
Joulu tulee aina niin yllättäen vaikka kuinka ajattelisi valmistautuvansa ajoissa ;)
Nämä sukat saivat kaverikseen samanlaiset lapaset.


Tuli tehtyä muutamat harmaat sukat tilauksesta...
 Kokoina näissä 29, 36 ja 37.
Ovat päässeet jo käyttöön ja kuulemma sopivat hyvin :)
Nyt puikoilla on Eliaksen sukat, välissä tein Alinalle yhdet, kun on nyt oppinut käyttämään villasukkia kaiken aikaa eikä vanhat riitä. Neidille joutuu tekemään jo yhtä suuria sukkia kuin itselleni, siro 41, toivottavasti ei kasva enempää...

perjantai 19. lokakuuta 2012

Koulutyö

Olen ehtinyt ihastella ja kehua omaa tuotostani jo kotona, vielä odotan jännityksellä kuinka paita istuu omistajalleen ja miellyttääkö lopputulos. Paljastetaan nyt kuvat, viikonloppuna on sovitus.
 Tein elämäni ensimmäiset tuppilot napitusta varten.
 Olen tyytyväinen siisteyteen ja siihen miten hyvin kaikki kappaleet osuivat kohdilleen.
 Hihansuussa unohdin kuvata napitushalkion, sekin onnistui yllättävän hyvin.
 Hihansuiden kaitaleet ovat eriväriset sillä kangas meni aika tarkalle. Ylpeänä voin sanoa että viivat ovat suorassa :)
 Lopputulos kaikin puolin itseäni tyydyttävä, kerron sitten mitä mieltä oikeat arvostelijat olivat...

maanantai 15. lokakuuta 2012

Lapasia ja synttäreitä

Tuntuu että kaiken aikaa on jotain työn alla, mutta enpä ole tänne ehtinyt juuri mitään päivitellä. Nyt olen syyslomalla ja päätin saada jotain näkyvää aikaiseksi sen lisäksi että otan rennosti ja ulkoillaan Akun kanssa.
Talvea odotellessa olen tehnyt huovutettuja lapasia ja lisää on tarkoitus tehdä.
 Lankana näissä Novitan Puro, ylemmät aikuisten kokoa ja alemmat vähän pienempään käteen.


Lokakuussa on ehditty sairastaa köhää, nuhaa ja kuumetta. Lapset ovat pitäneet perus flunssaa yllä ja  allekirjoittaneelle iski yllättävä kuumepiikki ja olin neljä päivää pois pelistä...isäntä nappasi taudin toistamiseen itselleen ja sai keuhkoputken tulehduksen. Itse köhin edelleen köhän jäänteitä ja yritän pitää lapset terveen kirjoissa. Ei muuten ole helppoa kun yksi kuvittelee että edelleen pärjää ilman vaatteita ulkona ja toisen mielestä ulkohousut vaan ei nyt sovi asusteeseen...

Kuopus täytti kuun alussa neljä ja on kyllä parhaassa iässä (taas). Nauttii pienistä asioista ja on iloinen ja sen lisäksi kertoo sen aina avoimesti. On meidän perheen muru, kuten itsekin sanoo. 
Koulussakin on päästy työntekoon ja sain jo valmiiksi yhden paidan "tilaustyönä", siitä kuva myöhemmin kunhan saan siirrettyä koneelle. Jospa pitkä syysloma riittäisi siihen että kotonakin saisi tehtyä jotain...

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kesäherkku muistoja

Nämä herkulliset hampparit by Numppa nautittiin Väskipäivän jälkeen omalla terassilla. Pihvit itsetehtyjä, salaatti omasta maasta.
Oli niin hyvää että!
 Oman maan pinaateista tehtiin useampaan otteeseen lettuja. Pakkaseenkin sain muutaman annoksen pinaattia talteen.
 Parin litran taikina häviää isolla sakilla nopeasti.