keskiviikko 28. elokuuta 2013

On sitä kotonakin aherrettu

Kuvia siitä mitä on tullut väkerrettyä viime aikoina ja jokin aika sitten ;)

Akun huoneeseen tein pimentävämmän verhon alkuvuodesta kun aamut alkoivat olla valoisia.  Autokankaan olin ostanut jo vuosi sitten koulun syysretkeltä, joten olihan sen aika päästä esille...


Samalta syysreissulta tarttui matkaan myös ohutta collegeneulosta vihreänä ja pöllökuosissa. 
Siitä valmistin useamman hupparin jotka ovat jos suurin osa päässeet käyttöön.


 Aku sai samaan sarjaan myös housut, joihin harjoittelin pyöreiden paikkataskujen ompelua.
Kasvupyrähdys on ollut huima, 
housut alkavat olla jo lyhyet ja kaappi kaipaisi kipeästi uusia olohousuja.


 Kesän aikana kesytin myös muutamaa teollisuusompelukonetta, 
sillä sain ompeluhommia HelsiTarelta. 
Olen innoissani.
 Harjoituksena ennen virallisia töitä tein mm. patalappuja joihin yhdistin virkatut isoäidinneliöt.


Toisella puolella pöllöt vahtivat kattilan pohjaa.


Ompelin myös kalenterikuvia ja muovia pesupusseiksi.


 Näitä meni mm. facebook haasteeseen ja mökkituliaisiksi.


Vanhat säkkituolit pääsivät eräänä päivänä työn alle.
Ovat turhan tyttömäiset miesvaltaisessa talossa ja hiukan liian litteät ja ja ja...


 Päätin yhdistää tuolien täytteet, pöllytin jonkin verran styroksia myös pitkin pihaa, 
mutta silti uudesta tuolista tuli iso ja jämäkkä patja olohuoneeseen. 
Toimii nojatuolin tapaan ja sopii nyt sisustukseen paremmin.


Olin tekemässä olohousuja isännälle, mutta kangasta oli liian vähän. 
Hyvät pöksyt tuli, mutta väärän kokoiset. 
Onneksi näillekin käyttäjä löytyi ja isäntäkin sai vielä uudet pöksyt, 
joita kukaan ei ole kuvannut...


Sisko tilasi pellavatunikan ja sai toiveidensa mukaisen. 
Sekä tekijä että käyttäjä ovat tyytyväisiä tulokseen :)
Joskus ajatukset vaan natsaa, 
tämä työ kuului niihin ja lisää on tarkoitus tehdä. 


 Koukerot vapaakonekirjonnalla tehtyjä.


Siskonpojalle puolestaan piti saada housut. 
Poika kasvaa enemmän pituutta kuin leveyttä, joten normaalikoot eivät oikein istu.
Otin mittoja ja tuumailin kaavojen kanssa. Löysinkin hyvältä vaikuttavan kaavan ja päätin kokeilla.
Hienot housut tuli, mutta eivät vielä osuneet käyttäjälleen sopiviksi. 


Saa nähdä onko näistä jollekin muulle iloa. 
Uutta muokkausta kaavoihin ja seuraava kokeilu edessä...

Sitä odotellessa olen siivoillut työhuonetta ja siistinyt kangasvarastoja.
Syntyi taas yhdet patalaput...


 ...ja kännykkäpussi.


Tämä oli protoversio käsityökerhoa ajatellen
(niin, alan vetää 1-2 luokkalaisille kerhoa) 
ja tuntuu toimivan hyvin. 
Ompelin vanua pehmikkeeksi niin kännykällä on vähän paremmat selviytymismahdollisuudet keskimmäisen matkassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti