maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kesäkuulumisia pitkän kaavan mukaan

Kesäkuussa ollaan oltu reissussa, ensin Mikkelissä lentopalloilun parissa neidin kanssa, siitä enemmän täällä. Pojat viettivät aikaa mummin ja vaarin kanssa merellä kun iskä ahersi töissä.
Sitten lähdettiin koko perheen ja mummelin voimin asuntoautolla Ruotsiin. 
Ensi kertaa karavaanareina ja kaikki viihtyivät.

Reissu sujui mukavasti kaikin puolin, 
lähdimme Naantalista Kapellskäriin jossa yövyimme ensimmäisen yön. 
Seuraavana päivänä suuntasimme kohti Söderköpingiä,
 tartuin puolimatkassa asuntoauton rattiin, tässä kohtaa vielä aurinko paistoi...


 ...mutta suosittuun Smultronstället jäätelöpaikkaan saavuimme rankkasateessa joka "hieman" häiritsi näkyvyyttä ja etenemistä. Jonossa seisoimme hetken sateessa, mutta sade rauhottui ja aurinko tuli esiin kun pääsimme herkkujen ääreen.
 Vesuvius oli aika näyttävä annos.

Dino Park sai Akun suun muikeaksi

Wacky Woodoo

Elias ja Alina ottivat Polka annokset


Iskä sai kaksi kulhollista :) 



Jäätelöitä sulatellessa tehtiin pieni kierros ihastellen kanaalin rannan kallioita 
ja siellä näkyviä rakennuksia.

Matka jatkui ja illaksi leiriydyimme Jönköpingiin.

Viileä ilta ei houkutellut uimaan, vaikka lapset olivat sitä odottaneet. 
Iltapalaa laitetiin ulkona nauttien rauhallisesta ympäristöstä.
 Tässä kohtaa olisi kaivannut jopa pipoa ja sormikkaita, 
mutta onneksi oli katto öisin pään päällä eikä tarvinnut teltan kanssa veivata.

Aamupalalla


Ja matka jatkui kohti Göteborgia jossa vietettiin Foreverin Summer Partyt.
Sirkusteema sopi meidän perheelle mainiosti ja lapset viihtyivät linnan puistossa.
 Ratsastamassa

Lapsille oli järjestetty tehtävärasteja joista sai palkinnoksi erilaisia sirkustavaroita mm. jongleereauspallot, pellenenä ja vettä ruiskiva kamera.

Tekemäni tunika sai paljon katseita ja kyselyjä, katsotaan saanko tuotannon käyntiin vielä...
              Puistossa pellet viihdyttivät lapsia erilaisten leikkien myötä ja vääntelivät ilmapalloja.

 Kasvomaalauspisteessä Elias halusi oman pellenaamion 
 ja saikin mahtavan luomuksen ja ihan itsensä näköisen :)
 Mölndalin linnan upeat rodot ovat kuin satumetsä, 
kulje itse kuvien mukana...



 

Päivä puistossa meni nopeasti ja sää suosi. 
Bändi alkoi lämmitellä lavalla ja Aku tahtoi tanssimaan. 
Seisoimme lavan lähellä ja yhtäkkiä laulaja tempaisi mut mukaansa ja pyysi tanssimaan erään herran kanssa. Eipä auttanut muu kuin antaa tilanteen viedä...

Tämän jälkeen alkoi kisa jossa puutarhan väki oli jaettu kahteen ryhmään ja bändi soitti kappaletta. Se joka osasi laulun sai mikrofonin ja alkoi laulaa. En suinkaan päässyt kisaamaan joukkueisiin vaan laulaja värväsi mut taustatanssijaksi lavalle...siellä sitten hytkyin tovin ja pidin hauskaa :D
Ilta huipentui upeaan sirkusesitykseen teltassa ja vasta silloin sade saapui paikalle.
Taitavat jongleeraajat viihdyttivät yleisöä ja käyttivät tulitehosteita. 
Tulennielijä kävi aivan Eliaksen nenän edessä näyttämässä miten tuli nuolee hänen ihoaan.

Ikimuistoinen ilta varmasti kaikille, ihan mahtavaa työskennellä Foreverin parissa!

Lapset alkoivat olla aika väsyneitä, jätimme illanvieton siinä vaiheessa muiden harteille ja lähdimme etsimään leirintäaluetta matkakodille.

 Lopulta kun olimme ajelleet vähän edestakaisin ja käyneet suljettujen porttien takana, 
löysimme mahtavan paikan jossa olisi viettänyt pidempäänkin aikaa. 
Lisebergsbyn Kärrälund.
Tänne kannattaa suunnata vaikka minilomalle. 
Alueella on paljon viihtyisän näköisiä mökkejä ja muutenkin upeat puitteet. 
Göteborgin keskustaankin on vain pieni ajomatka.

 Lapset saivat potkulautailla rauhassa kun kierrettiin aluetta.
Pienen lammen sorsat olivat erittäin kesyjä ja tietoisia että tarjoilu pelaa.
 Leipä loppui kesken ja sorsat melkein lähtivät seuraamaan meitä :)

Aivan leirintäalueen vieressä on upea minigolf rata, 
johon jäimme yllättäen pelaamaan kun näimme sen.

Aku osoittautui luontaiseksi pelaajaksi ja pärjäsi kisassa hienosti.

Tasainen kierros oli hauska ja useampi hole in one mahtui mukaan 
(by Aku, mummeli ja allekirjoittanut)


 Kivoja pieniä yksityiskohtia

Sopisi myös omaan puutarhaan :)

Vesiesteet loivat haastetta, varsinkin kun ilma oli taas varsin viileä eikä tehnyt mieli kastua...
Kierroksen jälkeen jatkoimme matkaa kotiinpäin, välietappina Kolmården. 
Ennen sitä pysähdyimme vielä Jönköpingiin syömään.

Ruokapaikkoja oli vähän ja sunnuntaina kaikki oli mennyt/menossa kiinni ajoissa(ennen klo 17), 
                        löysimme kuitenkin englantilaisen pubin jonka lista näytti kelvolliselta.
Niistä annoksista olisi pitänyt ottaa kuva, mutta nälkä oli kameraa nopeampi ;)
Palasimme autolle sateen saattelemina ja pääsin taas rattiin.
Ajoimme illaksi Kolmårdenin First Campiin.
Ensimmäistä kertaa kaivettiin aamulla T-paidat ja sortsit kasseista esille.
Kaksi päivää vierähti Kolmårdenin eläimiä ja huvituksia tutkien ja sää oli taas mitä mainioin.
Hauskaa oli niin lapsilla kuin aikuisilla. 
Touhukkaan päivän jälkeen oli mukava saunoa leirintäalueella, vaikkakin ilman kiulua ja kauhaa...

Viimeinen yö vietettiin taas Kapellskärin leirintäalueella, eikä illalla tarvinnut kauan unta odotella. Pari Gibbonia muutti meille Kolmårdenista, poikien suosikit.
Matka oli mukava ja pidempäänkin olisi selvitty 6 hengen porukalla pienissä tiloissa.
Kotona pesukoneella oli töitä. 
Sekosin laskuissa n. 10 koneen jälkeen ja valmistelin juhannusta pyykkivuoren pienentyessä.

Saimme juhannusvieraita kolmen perheen verran,
 kiitos vielä kaikille, mukavaa oli ja ruokaa riitti(vaikkei se tähän kuvaan ole ehtinytkään).


  Olen ottanut siis erittäin rennosti, ihan vaan maannut nauttien auringon lämmöstä ja hyvästä seurasta lasten remutessa trampoliinilla ja ympäriinsä vesisotaa juosten. 
(lähes)Huomaamattani  vierähti pari viikkoa ilman käsitöitä.






1 kommentti:

  1. Oih, oli varmasti ihana reissu. Kuvat ja kaikki kertomanne oli kirjoitettu niin elävästi, että tuntui kuin itse olisi ollut mukana. Kiitos, että halusit jakaa tämän meidän kanssa <3

    VastaaPoista