sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Trampoliinin esittely

Tästä on puhuttu keväästä asti ja monttua on ihmetelty ja ihasteltu. Trampoliini on ollut käytössä siitä asti kun huhtikuussa saatiin sille monttu kaivettua, mutta siistimistyöt jäivät odottamaan sitä hetkeä kun isäntä ehtii työn kimppuun.
 Tässä kesän aikana homma on pikkuhiljaa edistynyt. Laudoituksen isäntä teki vanhasta etuterassista ja hieno siitä tuli vaikka pari metriä jäi vajaaksi ja nyt tuo yksi vaaleampi lauta paistelee kirkkaudellaan...muutama peräkärryllinen hakettakin on saatu tasoiteltua pitkin pihaa, sopivasti sataa kaiken aikaa niin tasoittuu sekin tuohon kuopan ympärille paremmin. Pysyy trampoliinikin siistinä kun sade huuhtoo roskat pois...
 Polunvarteenkin sain vihdoin uuden portin, kun edellisen metallihäkkyrän Tapaninmyrsky riepotteli käyttökelvottomaksi. Olihan se jo palvellutkin hyvin hintansa puolesta. Uusi portti kestää toivottavasti seuraavat myrskyt vähän paremmin.
 Toiveestani portti rakennettiin polun suuntaisesti, niin koululaiset pääsevät livahtamaan pyörällä tästä sujuvasti mennen tullen. Kaikilta ei ole sujunut portista kulkeminen ihan yhtä  huomaamattomasti, sillä tässä eräänä iltana erään illanvieton seurauksena toinen kärrynpyörä oli hieman haljennut ja sitä paikkailtiin jo ruuveilla. Tiedä sitten oliko syynä omat kulkijat jotka eivät ehkä osuneet aukkoon ihan kuten piti, vai oliko kärrynpyörä sittenkin niin heppoista tekoa että vaihdetaan ne ennen talvea johonkin muuhun...kaikesta huolimatta hieno on tämäkin :)

5 kommenttia:

  1. Kivan näköistä! -Laura J.

    VastaaPoista
  2. Hei! Miten vuorasitte trampan montun vai vuorasitteko? Onko teillä joku salaojaputki siellä? Oliko teline helppo pudottaa monttuun? Ollaan tekemässä vastaavaa ja kaikki vinkit on tervetulleita. Jäikö trampan ja laudoituksen väliin ilmaa, jotta tramppa saa hyppyyn "korvausilmaa"? Kiitos pikaisesta vastaksesta (kaivurikuski tulee huomenna!!) /Lapaloma

    VastaaPoista
  3. Aluksi laitettiin sinne maanpeittokangasta, mutta muokkauksen lomassa todettiin tarpeettomaksi, joten on ihan vaan maapohjainen koko monttu. Salaojaputkea ei kaivettu koska maa on täyttömaata, lähinnä kiviä, joten vesi pääsee hyvin imeytymään. Tämä kesä osoitti sen hyvin, vaikka on satanut kaiken aikaa, montussa ei ole edes lätäkköä. Trampan ja laudoituksen välissä on ehkä pieni elämisrako ja laudoitus itse sopivan harva, joten ilma kulkeee hyvin. Onnea projektiin, kyllä kannattaa!

    VastaaPoista
  4. Hei, kiitos vastauksista sekä pianoon että tähän! Meille saatiin myös monttu tehtyä ja nyt vaan mahd. laudoituksia miettimään. Hyvältä näyttää jo nyt! /Lapaloma

    VastaaPoista
  5. Hei. Täällä nyt suunnitteilla myös trampoliinin upotus kun uuden kodin pihaa aletaan laittamaan. Onko tramppa omilla jaloillaan montussa vai kannatteleeko nuo laudat sitä jotenkin? Täällä kanssa mietittiin kuopan täyttymistä vedellä ja mahdollisia salaojaputkien laittoa mutta sinulta löytyikin vastaus jo ylempää siihen. Meilläkin pitäisi olla aika hiekkainen maa. Todella kauniisti olette trampoliinin ympäristöineen laittanut. Kyllä silmälepää näissä kuvissa. :)

    VastaaPoista